I spent three days in the forest alone.

Vietin kolme päivää yksin metsässä.

Tabula rasa

For these past couple of weeks without a job I have spent more time outdoors than probably for the last two months altogether. I've met family and friends, from years back even, more often than I usually do in a quarter of a year. I no longer wake up to that agonising pain in my wrists and arms. I've come up with several new (exciting and quite possible) plans of how to make a living. I have even started to think about studying again. I feel positive about anything, whereas six months ago I felt everything was a struggle. I am happy - and that truly is the best feeling in the world.

Even though I haven't had to go to work, I've been super busy. When I was working I used to postpone things until they piled up, and I never had time to organise everything. Now I've made that my priority. I still have a lot to do until I can get my hands on what I really want to get into, but I want to clear the table before I start. Tabula rasa, you know. It's right around the corner - my new improved future, and I will embrase it like a long lost friend.

Näiden parin työttömän viikon aikana olen ulkoillut enemmän kuin viime kuukausina yhteensä. Olen tavannut perhettä ja ystäviä, jopa vuosien takaa, useammin kuin pitkään aikaan. En enää herää tuskalliseen ranteiden ja käsivarsien kipuun. Olen keksinyt useita - innostavia ja täysin mahdollisia, tapoja hankkia elantoni. Olen jopa alkanut taas miettiä opiskelua. Kaikki tuntuu positiiviselta ja hyvältä, kun vielä puoli vuotta sitten pienetkin asiat olivat jatkuvaa taistelua. Olen onnellinen, eikä sitä tunnetta voita mikään.

Vaikkei minulla olekaan ollut työtä, johon herätä, olen ollut kiireinen. Kun vielä olin töissä, siirsin hoidettavia asioita jatkuvasti myöhemmäksi, kunnes niistä kasaantui jättimäinen möykky. En koskaan ehtinyt järjestellä kaikkea. Nyt olen päättänyt sen tehdä. Vielä on paljon asioita muistettavien listalla, ennen kuin pääsen tekemään sitä mitä todella haluan, mutta aion tyhjentää agendani ennen kuin aloitan. Tiedättehän; tabula rasa. Uusi, parempi tulevaisuuteni on ihan kulman takana, ja tervehdin sitä kuin vanhaa, hyvää ystävää.

Like there is no tomorrow

I was going to write about how health issues finally made me quit my job. How I am hopeful and excited about what future will bring and what fate has planned for me. How I broke my own record in skiing this winter. How spring has come and how I feel like I'm full of energy, how I can't wait to take on whatever challenge is to come.

Instead I will write about an innocent little boy who died in an explosion. I'll write about a mother who died in a fire in my hometown. About a friend who lost a friend. About another close person who suddenly lost her husband in the middle of some big changes in their lives.

I wonder why is it that we only remember to be grateful for what we have when we realise we could just as easily lose it. I am trying to figure out how to remind myself to be thankful for each day, every single moment of happiness we get to experience. And now, more than ever, I'm happy I had the courage to start pursuing the things I want from life. Because tomorrow it might be too late.

Dance like nobody's watching. Love like there is no tomorrow.

Aioin kirjoittaa siitä, kuinka terveyssyyt viimein saivat minut irtisanoutumaan työstäni. Siitä, kuinka toiveikas ja innoissani olen tulevaisuuden suhteen. Kuinka rikoin oman hiihtoennätykseni. Kuinka kevät on tullut ja olen täynnä virtaa, kuinka en malta odottaa pääseväni tarttumaan uusiin haasteisiin.

Sen sijaan kirjoitankin viattomasta pojasta, joka kuoli räjähdyksessä. Kirjoitan äidistä, joka kuoli tulipalossa paikkakunnallani. Ystävästä, joka menetti ystävän. Läheiseksi tulleesta tuttavasta, joka menetti puolisonsa juuri heidän ollessaan suurten elämänmuutosten keskellä.

En osaa sanoa miksi ihmisluonne on sellainen, että muistaa olla saamastaan kiitollinen vasta kun tajuaa sen voivansa menettää. Yritän keksiä kuinka voisin muistuttaa itseäni kiitollisuudesta joka päivä, aina kun koen pieniä onnenhetkiä. Ja nyt, enemmän kuin koskaan, olen onnellinen uskallettuani lähteä tavoittelemaan asioita, joita elämältäni haluan. Sillä huomenna voisi olla jo liian myöhäistä.

Tanssi, kuin kukaan ei näkisi. Rakasta, kuin huomista ei olisi.

Meanwhile

I feel the need to change things. I guess it's partly because spring is coming. But mostly because I want to be satisfied with 'here and now'. It seems for the past couple of years I'm always too busy or too exhausted to do the things I love most. I'm always waiting for next weekend, next month, next vacation. That's when I will have more time for seeing friends, more time for sewing, more time for my dogs, more time for reading, being outdoors, photographing, taking care of myself, writing - more time for the things that make me happy. More time for life, you know what I mean?

I am running against the clock and it is making me choose between the things I need. Right now it seems there's enough time for only one extra thing besides work, and it's impossible to make a good choice. Do I love skiing so much that I'm willing to ignore my dogs? Do I want to spend more time with my friends and forget about handcrafts? Is photography more important to me than reading?


Yes, I need to change things. Otherwise it will be all hurry and no slowly.

Tunnen tarvetta muutokselle. Ehkä osittain siksi, että kevät on taas lähellä. Enemmän kuitenkin sen vuoksi, että haluan olla tyytyväinen tässä ja nyt. Tuntuu siltä, että jo muutaman vuoden ajan olen aina ollut liian kiireinen tai liian väsynyt tekemään asioita, joista eniten pidän. Odotan jatkuvasti ensi viikonloppua, ensi kuuta tai seuraavaa lomaa. Sitten minulla on enemmän aikaa nähdä ystäviä, enemmän aikaa käsitöille, enemmän aikaa koirilleni, enemmän aikaa lukemiseen, ulkoiluun, valokuvaamiseen, itsestäni huolehtimiseen, kirjoittamiseen - enemmän aikaa asioille, joista tulen onnelliseksi. Enemmän aikaa sille elämälle, tiedättehän.

Kilpailen kelloa vastaan ja se pakottaa minut valitsemaan tarvitsemieni asioiden välillä. Juuri nyt on aikaa vain yhdelle ylimääräiselle asialle työn lisäksi, ja oikeaa valintaa on mahdoton tehdä. Pidänkö hiihtämisestä niin paljon, että olen valmis jättämään koirani vähemmälle huomiolle? Haluanko viettää enemmän aikaa ystävieni kanssa ja unohtaa käsityöt? Onko valokuvaus minulle tärkeämpää kuin lukeminen?

Niin, muutoksen on tultava. Muuten huomaan kohta kiirehtineeni koko elämäni ohitse.

Hi!

Work and skiing. That's practically all I've had time for. I'm hoping to get close to 300km's of skiing this month - if I stay healthy and the weather doesn't get too bad.

I will still keep blogging on hold as I really, really don't have the time to stay on the computer. But since it's Sunday today, I thought I'd try and do something fun. I created a photoset on Flickr and will add real time snapshots throughout the day. If you'd like to see what I'm doing today, go *here*. I've also managed to keep up my project of taking one photo every day through the whole year. You can see those pictures *here*. I'm sad that I only have time for cameraphone photography, but that's just the way it goes at the moment. Enjoy your Sunday and have a wonderful new week!

Työtä ja hiihtämistä. Siinä kaikki, mihin aika on riittänyt. Pääsen lähelle 300km:n rajaa tässä kuussa, mikäli pysyn terveenä ja hiihtokelit siedettävinä.

Bloggaaminen pysyy yhä tauolla, koska en kerta kaikkiaan ehdi roikkua koneella. Koska tänään on kuitenkin sunnuntai, ajattelin tehdä jotain kivaa. Loin Flickr:iin kuvaryhmän ja täytän sitä reaaliajassa pikaisilla kuvilla. Jos haluat nähdä mitä teen tänään, kurkkaa *tänne*. Olen myös onnistunut pitämään kiinni suunnitelmastani ottaa ainakin yksi kuva jokaisesta päivästä koko vuoden ympäri. Noita kuvia näet *täältä*. Harmittaa, ettei ole aikaa kuin puhelimella kuvaamisen, mutta näin se vaan nyt menee. Nautiskelkaa sunnuntaista ja alkavasta uudesta viikosta!

There I am again. As often and for as long as possible. I have no interest in writing anything right now, just enjoying this time of year. But if you'd like to, you can see moments of my every day life *here*. I hope your 2013 has started wonderfully!

Tuolla taas olen ja pysyn, niin usein ja pitkään kuin mahdollista. Nyt ei kiinnosta kirjoittaa mitään, nauttia vain. Mutta jos haluat, pääset *täällä* seuraamaan pieniä pilkahduksia elämästäni joka päivä. Toivottavasti 2013 on alkanut sinullekin mainiosti!