Our visit to *Haleakala mountain* was just as scary as it was beautiful. Having lived our whole lives on completely flat ground it's not easy to drive a winding road at these altitudes. When there's another uphill curve ahead of you and all you can see behind it are clouds, you get a little dizzy. We drove to the point where clouds were actually touching ground, admired the amazing beauty (legs shaking, I might add) and decided it was enough for us. We didn't reach the top, but we weren't exactly very far from it either.
Again *a video clip* for you. On it I'm explaining how scary it felt, and how beautiful it is to see the whole valley from up there. Both sides of the island!
Retkemme *Haleakala-vuorelle* oli samaan aikaan pelottava ja upea. Kun on koko ikänsä elänyt täysin tasaisella Pohjanmaalla, ei ole helppoa ajaa autoa mutkaisilla teillä näissä korkeuksissa. Ja kun edessä on ylämäkeen suuntaava jyrkkä mutka, jonka takaa näkyy pelkästään pilviä, alkaa väkisinkin huimata. Ajoimme ylöspäin kunnes kohtasimme pisteen, jossa pilvet koskettivat jo maata. Pysähdyimme (tutisevin jaloin) ihailemaan kaikkea kaunista ja päätimme sitten, että se riittää meille. Ihan huipulle ei siis päästy, mutta kaukanakaan ei oltu!
Tässä taas *pieni videopätkä*. Oli hurjan kaunista katsella koko laaksoa yhdeltä näkymältä.
