I spent three days in the forest alone.

Vietin kolme päivää yksin metsässä.

We saw the king

Yesterday, when we went to the forest again, something amazing happened.
Eilen, kun olimme taas metsässä, tapahtui jotain aivan mahtavaa.

My husband suddenly noticed *this*.
Mieheni huomasi yhtäkkiä *tämän*.

There it was, the king of the forest. A moose bull, a really big one. When my husband saw it, it was just standing there (it's incredible how quietly they can move in the forest, you only notice them when they're right next to you). When it saw us, it suddenly charged towards us for a few meters. For a while I thought it would attack; it's their mating time and they can be unpredictable at the moment. It stood there, staring right at us, and I think I whispered to my husband "it's going to come here".
Siinä se oli, metsän kuningas. Valtavan suuri hirvisonni. Kun mieheni huomasi sen, se vain seisoskeli jonkin matkan päässä (hirvi liikkuu metsässä uskomattoman hiljaisesti, sen huomaa vasta kun se on aivan lähellä). Kun sonni näki meidät, se yhtäkkiä ryntäsi meitä kohti muutaman metrin verran. Hetken aikaa luulin, että se hyökkäisi; on hirvien kiima-aika, ja ne saattavat olla nyt hieman arvaamattomia. Sonni seisoi paikallaan ja tuijotti suoraan meitä. Taisin kuiskata miehellekin, että se aikoo tulla tänne.

The moose decided it's not worth a fight, and suddenly ran away. Ran so fast I was having a hard time keeping up with it on the camera, as you can see. When they decide to move quickly, it's a little scary. It's horns were clacking on the trees, branches were braking and there was a certain sound. You know, the kind of sound you hear that immediately tells you it's something huge.
Hirvi päätti olla haaskaamatta meihin aikaansa ja lähti yhtäkkiä juoksemaan. Se juoksi niin lujaa, etten meinannut pysyä kamerallani perässä, kuten näkyy. Kun hirvet päättävät pistää vauhtia, on näky melkein pelottava. Sen sarvet hakkasivat puihin, oksat katkeilivat ja kuului sellainen ääni. Tiedättehän, ääni jonka perusteella heti arvaa kyseessä olevan jotain tosi suurta.

This was the second time that I've ever ran into moose in the forest. The first time was a few years ago, when my husband and I were on a walk in the woods as usual. That time there was a moose cow with two calves. They were walking very quietly, stared at us for a while and then just kept on going, peacefully. This moose bull was definitely more aggressive, yet I felt no fear. I was humbled by the whole experience and even though I know it could be dangerous, I wanted so much to see it again. I hope I will, some day.
Tämä oli toinen kerta eläessäni, kun törmään hirveen metsässä. Ensimmäinen kerta oli muutama vuosi sitten, kun mieheni kanssa olimme jälleen retkillämme. Silloin näimme hirviemän kahden vasansa kanssa. Ne kävelivät hiljaa, tuijottivat hetkisen meitä ja jatkoivat sitten rauhallisesti matkaansa. Tämä sonni oli huomattavasti aggressiivisempi, mutten silti osannut pelätä. Tunsin nöyrää kunnioitusta saadessani kokea jotain tällaista - ja vaikka tiesin, että se saattaisi olla vaarallista, halusin vain palavasti nähdä sen uudestaan. Ehkä vielä joskus.

**

Lingonberries. Not my favorite, but I eat them anyway while walking in the woods.
Puolukoita. Eivät ehkä suosikkimarjojani, mutta napostelen niitä kuitenkin.

Whenever I see something like this, I almost expect a goblin to walk out.
Tällaisen nähdessäni melkein odotan menninkäisen kurkistavan ulos.

Climbing up and down the hills, jumping over ditches... My husband does not choose the easiest paths, but it's certainly a good exercise!
Mieheni ei valitse helpoimpia reittejä... Mäkiä ylös ja alas, ojien yli ja risukoista. Hyvää liikuntaa se ainakin on!

You are never alone in the forest. You may not see anyone (or anything), but you know they are there.
Metsässä ei koskaan ole yksin. Ketään (tai mitään) ei ehkä näy, mutta sen tuntee.

Sometimes there are a lot of *these fellows*. Harmless, but really annoying.
Joskus kavereina on *näitä*. Harmittomia, juu - mutta kerrassaan ärsyttäviä.

Some places just appeal to me, even if there's nothing special around.
Joihinkin paikkoihin ihastun, vaikkei niissä olisi mitään kovin erityistä.

Nature is the world's largest art gallery.
Luonto on maailman suurin taidegalleria.

If I didn't know better, I'd say this looks like it's going to snow soon. (I'm glad it didn't...)
Melkein väittäisin tämän näyttävän siltä, että kohta sataa lunta. (Onneksi ei sentään...)

Sometimes we suddenly run into a magical spot. A place that makes you feel like you're inside a storybook. This was one of those places.
Joskus törmätään yhtäkkiä taianomaiseen paikkaan, joka on kuin suoraan satukirjasta. Tämä paikka oli juuri sellainen.

Here's a little glimpse of our walk in the forest yesterday. You may have noticed that most of the photos of my husband are taken from behind. There are lots of reasons why I always follow him instead of leading... First of all, he is a hunter and carries a gun, so it's for my safety that I stay behind him. Another reason is that I am completely disoriented in the woods; I have no sense of right direction - he always knows where we are, no matter how long we've been walking around. Plus, when he goes first he finds the best spots to cross the ditches and other difficult places, and all I have to do is follow his steps!
Pieni vilaus eilisestä metsäretkestämme. Ehkä joku on huomannut, että melkein kaikki kuvat miehestäni on otettu selän takaa. On monia syitä miksi kuljen aina hänen jäljessään, enkä edellään. Tärkeimpänä se, että hän on metsästäjä ja kuljettaa mukanaan asetta. Turvallisuus siis ennen kaikkea. Lisäksi minulla ei ole minkäänlaista suuntavaistoa metsässä, kun taas hän tietää aina missä mennään - vaikka oltaisiin pyöritty ympäriinsä monta tuntia. Kaiken lisäksi hän raivaa tietä hankalissa risukoissa ja etsii parhaat ojanylityspaikat, minun tarvitsee vain seurata samoissa jalanjäljissä!

P.S. There is supposed to be a video above, but if you can't see it just click *here*.
P.S. Yllä pitäisi olla video, mutta jos sitä ei näy, klikkaa *tästä*.