Yesterday evening my husband asked me to join him for a round at the golf course. I said yes, very reluctantly. I was okay with him getting a green card and spending hours and hours at the course with his friends, doing something I thought was -- well, a bit boring, perhaps. Hitting a ball, then chasing it, then hitting it again... And all the other stuff that was connected to golf in my mind; big money, certain clothing, fancy cars and all that. You know, it has that elitist sound to it; golf. Yeah I was okay with him doing whatever he wanted, as long as I didn't have to have part in it.
But as we got there I realised it was not exactly how I had imagined it. The course was nearly empty after they had had a golf contest all day. It was a perfect autumn evening, a little chilly but not too cold. The sun was setting, and there was this gorgeous, flawless grass as far as the eye could see. My husband made me try it myself; the local golf club has a policy of allowing members to take friends on the course for a couple of times before deciding whether they want a green card themselves. We played for two hours and I didn't even realise that, I was so into it all. Yes, it was fun. Yes, it was a good exercise. Yes, I had been wrong. And now I have to wait until spring before I can get my green card.
The lesson..? Never say never to anything.
Eilen illalla mieheni pyysi minua lähtemään mukaansa golfkierrokselle. Hyvin vastahakoisesti suostuin. Minulle oli sama, vaikka hän suoritti green cardin ja vietti kentällä tunnin toisensa jälkeen ystäviensä kanssa, tekemässä jotain joka omasta mielestäni vaikutti melkoisen tylsältä. Lyödään palloa, sitten juostaan sen perässä ja huitaistaan uudelleen... Ja kaikki mielikuvat koko lajin ympärillä; raha, tietynlaiset vaatteet, kalliit autot ja niin edelleen. Tiedättehän, lajilla on se elitistinen tuntu. Tosiaan, sama se minulle vaikka mies harrastaisi mitä haluaa, kunhan minun ei tarvitsisi olla siinä mukana.
Kentälle päästessäni tajusin kuitenkin, ettei kaikki ollut ihan kuten kuvittelin. Kenttä oli lähes autio koko päivän kestäneen kilpailun jälkeen. Oli täydellinen syysilta; viileää, muttei kylmää. Laskeva aurinko loi huikeita varjoja, ja täydellistä nurmea näkyi silmänkantamattomiin. Mieheni patisti minutkin kokeilemaan; paikallisella golfklubilla on käytäntö, että jäsenet voivat tuoda ystävänsä pari kertaa pelaamaan, ennen kuin päättävät haluavatko hommaan mukaan. Pelasimme kaksi tuntia, enkä edes huomannut sitä. Joo, se oli hauskaa. Joo-o, hyvää liikuntaa myös. Ja myönnän kyllä olleeni väärässä. Nyt joudun odottamaan ensi kevääseen, kunnes saan oman green cardini.
Koskaan ei pidä sanoa ei koskaan.
