In the woods, 1

Lately

 

During last week we had gorgeous weather (I even got a sunburnt nose yesterday on a four hour walk in the woods). The daytime sun and below zero temperatures at night have made the snow solid, so we have been able to ski and walk in places we can't usually go to. This doesn't happen every year so I've been very pleased with the situation.

Viime viikon aikana olemme saaneet nauttia upeasta säästä (eilisen neljätuntisen metsäkävelyn aikana aurinko poltti nenäni). Aurinkoiset päivät ja yöpakkaset ovat synnyttäneet kestohankia, joten olemme voineet hiihtää ja kävellä paikoissa, joihin ei normaalisti pääsisi. Tätä ei tapahdu joka vuosi, joten olen ollut tilanteesta kiitollinen.

Because of my lack of free time on weekdays I have put together a few posts of our outdoor moments, and set them to be published each day this week. I could never get tired of the woods - I hope you won't, either. Enjoy!

Koska arkisin vapaa-aikani on vähissä, olen koonnut näistä ulkoiluhetkistä muutaman kuvapostauksen ja asettanut ne automaattiseen julkaisuun päivittäin tälle viikolle. En voisi koskaan väsyä katselemaan metsää - toivottavasti ette tekään. Olkaa hyvät! 

For a while even he didn't know where we were. I wouldn't have minded getting lost at all.

Hetkeen edes hän ei tiennyt missä ollaan. Kun suunta viimein löytyi, taisin olla vähän pettynyt.

Easter bonfire

Easter bonfires are common around the part of Finland I live in. They are burned on Holy Saturday and people used to believe they would chase the bad spirits away. When I was a child this was the most important Easter event for me. It was exciting to stay up late and watch the big fire. Sometimes our parents also drove us around town to see other fires - but more often people came to see ours (there's a field right in front of my parents' house and we were able to make big fires there).
Kun olin pieni, kokon polttaminen oli jännittävin pääsiäistapahtuma. Oli mahtavaa valvoa myöhään ja tuijotella suuria liekkejä. Joskus vanhempamme kuljettivat meitä autolla ympäri kylää muita kokkoja katsomassa, mutta useimmiten ihmiset vierailivat meidän kokollamme (vanhempieni talon edessä on pelto, johon pystyimme tekemään varsin suuria kokkoja).

When I became older the bonfires sort of lost their meaning. I haven't been to one in years. But this year I noticed I would have loved to have one. My husband said the same thing. I guess when you get older you long for the things you had in your childhood... Anyway, since my Dad passed away we haven't had the same kind of bonfires we used to. These photos are from 1998, when my husband and I had only been dating for a few months. I remember how we went to the forest with my Dad and collected a huge pile of tree branches. It certainly was a fire to remember and I cherish those moments even more now. I'm thinking next year we need to build a big one again.
Vanhemmaksi tultuani kokot jotenkin menettivät merkityksensä. En ole käynyt kokolla vuosiin. Tänä pääsiäisenä kuitenkin huomasin kaipaavani sitä. Mieheni sanoi ihan samaa. Ehkä vanhetessaan alkaa kaivata asioita, jotka lapsena olivat tärkeitä... Niin tai näin, meillä ei ole panostettu pääsiäiskokkoihin yhtä kovasti sen jälkeen kun isäni kuoli. Nämä kuvat ovat vuodelta 1998, kun olimme mieheni kanssa seurustelleet vasta muutaman kuukauden. Muistan, kuinka lähdimme isän mukaan metsään keräämään valtavat määrät oksia. Se kokko, ja ne hetket ovat jääneet mieleen erityisinä. Ensi vuonna täytyy kyllä ryhtyä puuhaan.