maanantai 26. maaliskuuta 2012


Sunday morning I was sitting *here* in a gorgeous sunlight. I had had a very good week and this quiet moment with the morning newspaper was a great closure. With *these things* in my mind I had been extra positive all week, no matter what happened. Now I'm starting a new week with the same attitude. Why don't you all join me!
Sunnuntaiaamuna istuin *täällä* taianomaisessa auringonpaisteessa. Takanani oleva viikko oli erittäin hyvä, ja tämä rauhallinen hetki aamun lehden ääressä oli sille hieno päätös. *Näitä asioita* mietiskellen olin päättänyt koko viikon ajatella kaikkea positiivisin mielin. Nyt aloitan uuden viikon samalla asenteella. Liittykääpä mukaan!

I'm making something cute of the leftover yarns of *these*... There will be a give-away soon!
Teen jotain söpöä *näiden* jämälangoista... Pian järjestetään arvonta!

sunnuntai 25. maaliskuuta 2012

Are these yours..?

Apparently it's possible to get bored of something you are making for yourself while you are making it... That's what happened to me with these socks. It's been a long project - I've been knitting other stuff in between, and somehow I just got tired of looking at these before they were even finished. So now I have a pair of high-leg socks and no use for them! In case you happen to need socks, either for yourself or as a gift for a friend, these can be yours for 25€ (approximately $33). They are about size 37-39 European (US women 6.5 to 8.5) and just below the knee. If you need more specific measurements or wish to buy these, contact me by e-mail: annavee (at)
Näköjään omiin sukkiinsa voi kyllästyä jo valmistusvaiheessa, tai ainakin niin kävi minulle näiden kanssa. Neulominen oli pitkä projekti - tein välillä vaikka mitä muuta, ja jotenkin vain väsyin katsomaan näitä jo ennen kuin ne edes tulivat valmiiksi. Nyt minulla on siis pitkävartiset sukat, eikä niille mitään käyttöä! Jos satut tarvitsemaan tällaisia joko itsellesi, tai lahjaksi, saat ne 25€:lla. Sukat ovat suunnilleen kokoa 37-39 ja varret yltävät juuri polvien alapuolelle. Jos haluat tarkempia mittoja tai päätät hankkia nämä, voit lähestyä minua sähköpostitse: annavee (at)

EDIT: The socks are now on their way to dear Heidi. Thank you, my friend, I hope you'll like them!

torstai 22. maaliskuuta 2012


A few years ago I worked as a children's English course leader. I was preparing for another class when in came the first student. A clever, talented, sweet girl with wisdom in her eyes - the kind of wisdom you would imagine someone has after a very long life. She talked about everyday things until the conversation took a turn to something more. "Mum won't be home for the rest of the week", she said. "She's going to have surgery." Is that so, I said and added that I hope it's nothing too serious. She hesitated a little and her voice sounded small and fragile: "They are removing one of her breasts because there's cancer in it." There was a little pause, then she asked me: "Why do you think they have to take the breast away?" I was going to say I hope she'll be okay soon, but when she looked at me with her big blue eyes I knew she wasn't reaching out for hope. Hope wouldn't be good enough for her. So instead I said: I am sure she will be alright, that's why they are doing the operation. To make sure it's all gone and that she will be fine. "Yeah...", she said, thought about it for a moment and seemed to make a decision. Then she grinned and said: "I wonder if Dad and I will manage to make dinner while she's in the hospital!"
Muutama vuosi sitten työskentelin lasten englanninkurssin ohjaajana. Olin valmistelemassa oppituntia, kun ensimmäinen oppilas saapui. Herttainen, fiksu ja lahjakas tyttö, jolla oli viisaat silmät. Sellaiset, jollaiset luulisi olevan paljon elämää nähneellä vanhalla ihmisellä. Tyttö puhui niitä näitä, kunnes keskustelun suunta kääntyi. "Äiti ei oo koko loppuviikkoon kotona", hän sanoi. "Se menee leikkaukseen." Niinkö, vastasin ja sanoin, että toivottavasti ei ole mitään kovin vakavaa. Tyttö epäröi hetkisen ja puhui sitten melkein kuiskaten: "Siltä leikataan toinen rinta kun siinä on syöpä." Taas oli pieni tauko, sitten kysymys:" Miksiköhän ne leikkaa sen rinnan pois?" Olin aikeissa sanoa, että toivottavasti äiti paranee pian - mutta kun hän katsoi minua kysyvästi noilla sinisillä silmillään, tajusin, ettei pelkkä toivo nyt riittäisi hänelle. Sanoin siis: Kyllä äiti varmasti paranee. Siksi se leikkaus tehdään. Että kaikki saataisiin pois ja äiti tulee terveeksi. "Niin...", sanoi tyttö, mietti asiaa hetken ja näytti tekevän päätöksen. Sitten hän virnisti ja sanoi: "Osataankohan me iskän kanssa tehdä ruokaa kun äiti on sairaalassa!"

I still don't know how things turned out for this girl and her mother. But I do know that mind does work wonders. If you decide to stay positive, no matter what the subject, you will more likely achieve a positive result. On the other hand, if you decide things will never work out, there's a big chance they really won't. Have you made any big decisions lately?
En vieläkään tiedä kuinka tytön ja hänen äitinsä asiat sujuivat. Sen tiedän, että tahdonvoimaa ei pidä väheksyä. Jos päätät pysyä positiivisena, oli kyseessä mikä asia tahansa, on todennäköisempää saavuttaa myönteinen lopputulos. Jos taas päätät, ettei mikään onnistu, luultavimmin ei onnistukaan. Oletko tehnyt viime aikoina isoja päätöksiä?

sunnuntai 18. maaliskuuta 2012

There's coffee - and then there's coffee

I love weekend coffee moments. Yes, the weekend ones. We do not drink a lot of coffee during weekdays because we're rarely home at the same time. If we happen to be home together, we may set up the coffeemaker a couple of times a week to have a cup or two of good old regular coffee. Which is nice, of course.
Rakastan viikonloppujen kahvihetkiä. Niin, nimenomaan viikonloppujen. Emme juo kovinkaan paljon kahvia arkisin, kun harvemmin osumme kotiin yhtä aikaa. Jos satumme molemmat olemaan kotona, saatamme pari kertaa viikossa keittää yhden-kaksi kuppia ihan tavallista kahvia. Se on toki mukavaa.

But in the weekends it is special, you know. We have an espresso machine and I have slowly but surely taught myself to make perfect coffee. (I'm pretty good with latte already, lately I've been practising for the ultimate cappucino.) Any of you who have an espresso machine know that making coffee with it is not a two minute deal. That's why we only have time for it on the weekends. But even though it's quite a process, I love it. Adding the fresh water, choosing your favorite coffee brand, warming the cups before filling them with this dark, foamy bliss (oh yes, you do warm the cups, how exquisite is that!) Not even the milk is poured in from the carton; it is either steamed or foamed first.
Viikonloppuisin kahvittelussa on kuitenkin jotain erityistä. Meillä on espressokone ja olen hitaasti, mutta varmasti opetellut täydellisen kahvin valmistamista. (Teen jo melkoisen hyvää lattea, nyt on treenissä cappucino.) Kaikki, joilta espressokone löytyy, tietävät, ettei homma hoidu parissa minuutissa. Siksi meillä on sille aikaa lähinnä vain viikonloppuisin. Vaikka kahvinvalmistus onkin silloin pitempi prosessi, pidän siitä. Lisätään raikasta vettä, valitaan lempikahvilaatu, lämmitetään kupit ennen kuin täytetään ne tuolla tummalla, vaahtoavalla juomalla (kyllä vaan, kupit tosiaan lämmitetään ensin, kuinka hienostunutta!) Maitoakaan ei kaadeta sekaan suoraan tölkistä, vaan se täytyy ensin höyryttää tai vaahdottaa.

As I sit there, in the *coffee patio*, sipping pure velvet - not even the machine clean up operation bothers me. (I think it bothers my husband, though. That's why whenever I suggest he learned to use the machine, he takes me to a cafè instead...)
Kun sitten istun *kahvihuoneessani* siemailemassa samettista cappucinoa, ei edes koneen puhdistusoperaatio vaivaa. (Miestäni se taitaa kyllä vaivata. Aina kun ehdotan, että hänkin opettelisi koneen käytön, hän vie minut kahvilaan...)

lauantai 17. maaliskuuta 2012

To make it all better

Yesterday I was ill and stayed home. It's weird how your mind turns blue, too, if your body isn't feeling well. Here I was, having a stomach ache, feverish, seeing the beautiful sun through the window, watching TV (there was absolutely nothing on), having too much time to think about silly negative things in my life. By the evening I was feeling so crappy and sorry for myself, I even snapped at my dear husband for no reason. I love him for seeing through it and not giving into a fight.
Eilen olin kipeä ja vietin päivän kotona. Hassua, kuinka mielikin muuttuu harmaaksi, kun keho ei ole voimissaan. Täällä siis murjotin kuumeineni ja vatsanpuruineni, katselin (likaisten) ikkunoiden läpi upeaa auringonpaistetta, tuijotin telkkaria (josta ei näkynyt mitään järkevää) ja käytin aivan liikaa aikaa miettimällä muka niin monia negatiivisia asioita elämässäni. Iltaan mennessä olo oli jo niin kurja, että äyskähdin miehelleni ihan turhasta. Ihana kun on, ei lähtenyt riitaan mukaan.

This morning I decided to make it up both to him and myself and started baking as soon as I got up. I mean, who doesn't like fresh, hot bread straight from the oven?
Tänä aamuna päätin hyvittää kaiken hänelle ja itsellenikin ryhtymällä leipomaan heti kun sain silmät auki. Kuka nyt ei tykkäisi uunituoreesta leivästä?


2,5dl water
11g dry yeast (or 30g fresh)
1 teaspoon of salt
1 tablespoon of syrup (or 2 teaspoons of sugar)
0,25dl vegetable oil
6dl yeast bread flour (you can also use regular wheat flour)

If you are using fresh yeast, mix it with warm (37C) water with salt and syrup/sugar. If you use dry yeast, mix it with a part of the flour, then stir it well into warm water (42C) with salt and syrup/sugar.
Add flour until you have about half of it left. Give the dough a good stir. Then add the rest of the flour and finally the vegetable oil. Set the dough into a warm place and cover with a kitchen towel until it has doubled it's size. Work it into a round bread, cut decorations with a sharp knife and let stay under the towel for about 10 more minutes. Bake in the oven in 200 degrees Celcius for 20-25 minutes.


2,5dl vettä
11g kuivahiivaa (tai 30g tuoretta)
1tl suolaa
1rkl siirappia (tai 2tl sokeria)
0,25dl öljyä
6dl hiivaleipäjauhoja (voit käyttää myös vehnäjauhoja)

Jos käytät tuoretta hiivaa, sekoita se lämpimään (37C) veteen suolan ja siirapin/sokerin kanssa. Jos käytät kuivahiivaa, sekoita se osaan jauhoja ja lisää sitten lämpimään (42C) veteen suolan ja siirapin/sokerin kanssa.
Lisää taikinaan jauhoja, kunnes niitä on noin puolet jäljellä. Sekoita taikinaa tässä vaiheessa kunnolla. Lisää sitten loput jauhot ja viimeisenä öljy. Anna kohota lämpimässä paikassa liinan alla, kunnes taikina on paisunut kaksinkertaiseksi. Leivo taikinasta pyöreä leipä, koristele tekemällä viiltoja terävällä veitsellä ja kohota liinan alla vielä kymmenisen minuuttia. Paista 200 asteessa 20-25 minuuttia.

torstai 15. maaliskuuta 2012


I thought I'd show you just a little glimpse of one of the rooms we have renewed, the one *this piece of furniture* now calls home. As soon as the sofa and the carpet arrive I will show you the rest.
Ajattelin näyttää pienen vilauksen yhdestä remontoimastamme huoneesta; siitä, joka on nyt *tämän huonekalun* koti. Heti kun uusi sohva ja matto saapuvat, näytän hela hoidon.

(I have been swept away by work again, can't wait for the weekend to have more time to see what you all are up to!
On ollut taas niin pitkiä päiviä töissä - viikonloppuna ehdin jälleen lukemaan mitä teille kaikille kuuluu!)

tiistai 13. maaliskuuta 2012

Afternoon (de)light

Pictures from the day before. Today it's been snowing again.
Kuvat toissapäivältä. Tänään on taas pyryttänyt lunta.

sunnuntai 11. maaliskuuta 2012


I made three braided keychains. Judging by the colors I chose the spring is right around the corner!
Punoin kolme avaimenperää. Valitsemieni värien perusteella kevät on kohta täällä!

lauantai 10. maaliskuuta 2012


Three hours of walking in the sun. Having a sauna in just a while. A glass of wine after that. There's nothing more I could ask for. (Well, maybe a bite of chocolate - but you can't have it all, can you.)
Kolme tuntia kävelyä auringonpaisteessa. Saunaan ihan kohta. Lasi viiniä sen jälkeen. Mitään muuta en voisi vaatia. (Tai ehkä kaipaisin suklaata, mutta ihan kaikkeahan ei voi saada.)

Entry before and after

If you have been following my blog you know we've been making some changes in our home. We bought our house 6 years ago and almost all the rooms had started to look like they needed some updating. I had already painted our whole *kitchen* last summer, then we created a cosy *coffee patio* in the beginning of this year. One by one we are renewing the rooms in our home - there's still a lot to do (and A LOT of ideas...) but we are not in a hurry! This time I thought I'd show you what I did with the entry.
Jos olet seurannut blogiani, tiedätkin jo, että kodissamme on tehty vähän muutoksia. Ostimme talomme kuusi vuotta sitten ja melkeinpä kaikki huoneet alkoivat olla päivittämisen tarpeessa. Viime kesänä maalasin koko *keittiömme*, tämän vuoden alkajaisiksi muutimme romuvarastona toimineen viherhuoneemme viihtyisäksi *kahvihuoneeksi*. Yksi kerrallaan huoneet laitetaan uuteen uskoon - paljon on vielä tehtävää (ja sitäkin enemmän ideoita...), mutta meillä ei ole kiirettä! Tällä kertaa ajattelin näyttää mitä tuulikaapille tehtiin.

In the entry we have the fuse panel of the house, and below a couple of closets for shoes. These were all covered from top to bottom with a very ugly bamboo curtain, which made the entry even smaller. I actually like bamboo curtains a lot, but this one was probably 15 years old, broken, and not very pretty to look at. Somehow it just stayed there when we moved in because the fuse panel would have been even nastier...
Tuulikaapissa on talomme sähkötaulu ja sen alapuolella pari kaappia kenkiä varten. Nämä kaikki oli peitetty ylhäältä alas asti rumalla bambuverholla, joka sai tuulikaapin tuntumaan entistäkin pienemmältä. Oikeastaan kyllä pidän bambuverhoista, mutta tämä oli varmaan 15 vuotta vanha, rikkinäinen ja hirvitys. Jotenkin se vain jäi siihen taloon muuttaessamme, koska sähkötaulu olisi ollut vielä ankeampaa katseltavaa...

I took the bamboo curtain down and painted the wall and the top of the closet grey. The rest of the walls are white with the same grey, scruffy decorations I used in our kitchen. As I brought in the rose painting, I realised pink would be the highlight color of this little place.
Heitin bambuverhon menemään ja maalasin sen takana olevan seinän, sekä kaappienpäällisen harmaaksi. Loput seinistä ovat maalarinvalkoisia, samoilla suttuisilla koristuksilla kuin keittiössäkin. Kun toin tähän muodostuneelle pöydälle ruusutaulun, tajusin, että käyttäisin korostusvärinä vaaleanpunaista.
Now, there was still an issue with the ugly fuse panel. Some years ago I found 4 grey rose curtains at a flea market - they happened to be the exact same grey as the wall I had just painted. The pink fabric on the sides used to be a curtain, too; I remember it from our home back in the '80s! So I just sewed it all together and the problem was solved. (My husband hates it when I spare "useless old stuff" instead of throwing it away - well, ha ha to him!) I also realised I had created the perfect spot for all my vintage cameras.
Jäljelle jäi vielä ruma sähkötaulu-ongelma. Pari vuotta sitten löysin kirpputorilta neljä ruusuverhoa - sattuivat sopivasti olemaan juuri samaa harmaata, kuin tuo vasta maalattu seinä. Vaaleanpunainen kangas reunoilla oli aikoinaan myös verho; muistan sen kotoani 80-luvulta! Tein siis vain vähän ompeluhommia ja ongelma oli ratkaistu. (Miestäni ärsyttää suuresti, kun säästän kaikenlaista "turhaa romua" - siitäs sai!) Samalla tuli luotua täydellinen säilytyspaikka vintagekameroilleni.
On the other wall there was a door that we hadn't closed one single time since we moved into this house. We took it down and dragged it up to the attic - okay, I have to admit hubby did all the hard work on this one... By removing the door and hanging a mirror on the wall we made the entry feel even more spacious. (Behind that door you can see a glimpse of the entrance of our *coffee patio*.)
Tuulikaapin toista seinää vasten oli ovi, jota emme olleet sulkeneet kertaakaan koko talossa asumisemme aikana. Otimme sen irti ja raahasimme vintille - no joo, pakko myöntää, että tässä kohti miehestä oli apua... Oven poistaminen ja peilin ripustaminen seinälle tekivät tuulikaapista vieläkin tilavamman oloisen. (Tuon kuvassa olevan oven takaa näkyy pilkahdus *kahvihuoneen* sisäänkäynnistä.)
As a final touch I brought in two small rugs. We got these from my mother-in-law years ago, and they seemed to be the wrong color whenever I tried to use them in different rooms. Not this time, they are the perfect rosy pink.
Viime silauksena laitoin vielä lattialle kaksi pientä mattoa. Saimme ne anopiltani vuosia sitten ja ne tuntuivat aina joka huoneeseen väärän värisiltä. Ei enää, sillä ne ovat täydellisen vaaleanpunaiset.

I'd say this was a very non-expensive makeover!
Varsin halvalla toteutettu muodonmuutos, vai mitä!

perjantai 9. maaliskuuta 2012

Here and there

It's a weird feeling. Being in the middle of nowhere, hearing nothing, seeing no-one, almost not existing. At the same time knowing that within 4 hours you could be sitting in a plane on your way to a city with bright lights and a population of millions.
Se tuntuu niin kummalliselta. Olla keskellä-ei-mitään, jossa kuuluu vain tyhjyyttä, ketään ei näy ja tuntuu melkein kuin ei olisi olemassa. Samaan aikaan tietää, että halutessaan voisi neljässä tunnissa päästä koneeseen, joka on matkalla tuhansien valojen ja miljoonien ihmisten suurkaupunkiin.

torstai 8. maaliskuuta 2012

French toast, anyone?

There must be as many ways to make French toast as there are cooks, I believe. I mix some milk and a little bit of vanilla sugar, soak thick slices of white bread in it, throw them onto a buttered frying pan until they are beautifully golden and brown. Then I sprinkle a hint of sugar and cinnamon on top, and serve them with homemade jam that I got from a friend. How do you make them?
(For some funny reason here in Finland they are called "poor knights"!)
Köyhien ritareiden tekemiseen on kai yhtä monta tapaa kuin tekijöitäkin. Itse sekoitan maitoon hieman vaniljasokeria, kastelen siinä paksuja ranskanleipäviipaleita, paistan pannulla voissa kullanruskeiksi molemmin puolin. Sitten ripottelen pinnalle hitusen sokeria ja kanelia, ja tarjoilen ystävältä saadun kotitekoisen hillon kera. Onko sinulla oma resepti?

More sun

Went back *here*, this time with company.
Menin takaisin *tänne*, tällä kertaa otin muitakin mukaan.