A few years ago I worked as a children's English course leader. I was preparing for another class when in came the first student. A clever, talented, sweet girl with wisdom in her eyes - the kind of wisdom you would imagine someone has after a very long life. She talked about everyday things until the conversation took a turn to something more. "Mum won't be home for the rest of the week", she said. "She's going to have surgery." Is that so, I said and added that I hope it's nothing too serious. She hesitated a little and her voice sounded small and fragile: "They are removing one of her breasts because there's cancer in it." There was a little pause, then she asked me: "Why do you think they have to take the breast away?" I was going to say I hope she'll be okay soon, but when she looked at me with her big blue eyes I knew she wasn't reaching out for hope. Hope wouldn't be good enough for her. So instead I said: I am sure she will be alright, that's why they are doing the operation. To make sure it's all gone and that she will be fine. "Yeah...", she said, thought about it for a moment and seemed to make a decision. Then she grinned and said: "I wonder if Dad and I will manage to make dinner while she's in the hospital!"
Muutama vuosi sitten työskentelin lasten englanninkurssin ohjaajana. Olin valmistelemassa oppituntia, kun ensimmäinen oppilas saapui. Herttainen, fiksu ja lahjakas tyttö, jolla oli viisaat silmät. Sellaiset, jollaiset luulisi olevan paljon elämää nähneellä vanhalla ihmisellä. Tyttö puhui niitä näitä, kunnes keskustelun suunta kääntyi. "Äiti ei oo koko loppuviikkoon kotona", hän sanoi. "Se menee leikkaukseen." Niinkö, vastasin ja sanoin, että toivottavasti ei ole mitään kovin vakavaa. Tyttö epäröi hetkisen ja puhui sitten melkein kuiskaten: "Siltä leikataan toinen rinta kun siinä on syöpä." Taas oli pieni tauko, sitten kysymys:" Miksiköhän ne leikkaa sen rinnan pois?" Olin aikeissa sanoa, että toivottavasti äiti paranee pian - mutta kun hän katsoi minua kysyvästi noilla sinisillä silmillään, tajusin, ettei pelkkä toivo nyt riittäisi hänelle. Sanoin siis: Kyllä äiti varmasti paranee. Siksi se leikkaus tehdään. Että kaikki saataisiin pois ja äiti tulee terveeksi. "Niin...", sanoi tyttö, mietti asiaa hetken ja näytti tekevän päätöksen. Sitten hän virnisti ja sanoi: "Osataankohan me iskän kanssa tehdä ruokaa kun äiti on sairaalassa!"
I still don't know how things turned out for this girl and her mother. But I do know that mind does work wonders. If you decide to stay positive, no matter what the subject, you will more likely achieve a positive result. On the other hand, if you decide things will never work out, there's a big chance they really won't. Have you made any big decisions lately?
En vieläkään tiedä kuinka tytön ja hänen äitinsä asiat sujuivat. Sen tiedän, että tahdonvoimaa ei pidä väheksyä. Jos päätät pysyä positiivisena, oli kyseessä mikä asia tahansa, on todennäköisempää saavuttaa myönteinen lopputulos. Jos taas päätät, ettei mikään onnistu, luultavimmin ei onnistukaan. Oletko tehnyt viime aikoina isoja päätöksiä?
Kiitos tästä tarinasta. Jatkuvaa painimista erinäisten asioitten kanssa tällä hetkellä, olen tehnyt päätöksiäkin ja vajonnut synkkyyksiin, sieltä taas ylös. Todellakin huhuilen tuota myönteistä asennetta ja sitä, että se myös pitää. Vaatii selkärankaa ja kovaa tahtoa, itseluottamustakin näissä mun asioissa ainakin. On niin helppo lähteä alaspäin.
VastaaPoistaSatu - Tosiaan; sen positiivisuuspäätöksen tekeminen on helppoa, mutta siinä pysyminen sitten ihan toinen juttu. Kai se vaatii vain harjoitusta, kuten mikä tahansa muukin asia. Toivotaan... :)
PoistaHieno teksti. Meillä juuri lähisuvussa rintasyöpätapaus, joten tahdonvoimaa ja positiivisuutta on tarvittu. Välillä molemmat tahtovat unohtua arjen tohinassa ja elämä meinaa mennä kitinän puolelle. Isot asiat pysäyttävät ja saavat miettimään. Silloin tulee taas tarkistettua asioiden tärkeysjärjestys, onneksi.
VastaaPoistaKanelia ja kardemummaa - Minulta on kuollut useita läheisiä; osa pitkäaikaissairauteen, osa ihan yllättäen. Tällaiset pysäytykset ovat niitä kovimpia, mutta jos niistäkin yrittää etsiä jotain positiivista, on se varmaan tuo suhtautuminen omaan elämäänsä näitten juttujen jälkeen.
PoistaDuring this last year my friend, quite close friends, have lost their mothers for cancer. I have seen how they were going slowly, fighting...and the mother of my ex with a brain tumor...so questioned, nearly everything. But there is no way but going ahead, sometimes you must take the time you have to enjoy and not to cry. Just because it passes...and then there is no more time.
VastaaPoistaibb - Exactly. No matter what happens, you can't just stay under the blanket hiding from the bad world forever. I guess that's the positive side about someone's death - you'll see your life in a whole different light.
PoistaNo. No big decisions. Small reachable ones. Thinking possitiveis not my best of qualities but I am working on it.
VastaaPoistaYour story helps : )
demie - I've always been a very positive person (I got that from my Dad, rest his soul) but I must say I had kind of lost that side of me for a while. Lately I've been practising to find it again. It's hard, but not impossible! :)
Poista<3. Hieno teksti!
VastaaPoistaJoka aamu voi tehdä päätöksen, miten päivän mittaan vastaan tuleviin asioihin suhtautuu, olivatpa ne sitten positiivisia tai negatiivisia.. Olen huomannut, että juuri se PÄÄTÖS ottaa asioihin positiivinen katsantokanta, on tärkeä..
Kati - Minä olen harjoitellut tuota hyvällä tuulella heräämistä. Hankalaa aluksi, mutta aion vielä oppia! Sillä on suuri merkitys :)
PoistaOlen tuosta kaikesta niin samaa mieltä. Asenne on ainoa mihin voimme elämässä vaikuttaa, kun ei koskaan tiedä, mitä ikävää/iloista tulee. Olen yleensä ihan positiivinen ihminen, noin 95-prosenttisesti ja siitä olen kovin kiitollinen, geeneille tai jollekin. Elämä on näin paljon mukavampaa. Mutta isoja päätöksiä...ei en ole tehnyt.
VastaaPoistaKirjailijatar - Miehelleni, esimerkiksi, olen usein yrittänyt sanoa, että on täysin turhaa murehtia asioita joille ei mitään voi. Onhan se ymmärrettävää, että välillä iskee negatiivisuus - ehkä epätoivokin, mutta siitä täytyisi opetella päästämään irti. Minä mietin parhaillaan yhtä isoa päätöstä, enkä tiedä vielä mitä siitä syntyy. Aion ajatella myönteisesti, on se mitä tahansa. :)
Poista