Rock. I mean rock!

On Thursday I got a desperate call from my sister. Her son (my godson) and the other kids on the highschool music class were going to have a concert that night, and she couldn't go because of another appointment. Someone was supposed to video the event but became sick, and she didn't know who else to turn to. I was going to be in a rush to make it there after work, but I'm so glad I decided to go. Later on I found out my niece and our goddaughter were performing too. They were all so awesome! Going up on that stage in front of everyone (at that age, when you are kind of fragile and so concious of yourself) is something I have to admire. And as my godson played the drums, the bass, the keyboards, the guitar AND singed (and probably made his girlfriend's heart flutter), I was almost in tears and thought what an Earth happened to that baby boy who used to chuckle at my funny face 16 years ago. Am I getting old..?
Torstaina sain siskoltani epätoivoisen puhelun. Hänen poikansa (siis kummipoikani) esiintyisi samana iltana bänditapahtumassa muiden yläkoulun musiikkiryhmäläisten kanssa, eikä sisko päässyt katsomaan muiden menojen vuoksi. Jonkun oli pitänyt videoida tapahtuma, mutta olikin sairastunut, eikä sisko tiennyt kenen muun puoleen kääntyä. Tiesin, että minulle tulisi kiire ehtiä töistä konserttiin, mutta onneksi suostuin. Myöhemmin selvisi, että myös toisen siskoni tytär sekä kummityttömme esiintyivät siellä. He kaikki olivat ihan uskomattomia! Kapuaminen lavalle kaikkien eteen (ja vielä tuossa iässä, kun on jotenkin haavoittuvainen ja kovin tietoinen itsestään) on ihailtavaa. Ja kun kummipoikani soitti rumpuja, bassoa, koskettimia, kitaraa SEKÄ lauloi (ja varmaan sai tyttöystävänsä sydämen läpättämään), melkein vuodatin kyyneleitä ja mietin mitä ihmettä tapahtui sille poikavauvalle, joka 16 vuotta sitten kikatti hassuille ilmeilleni. Olenko tulossa vanhaksi..?